Ilmastonmuutos on puhuttanut paljon viime aikoina ja yhteisestä ympäristöstämme huolehtiminen on noussut yhteiskunnan tärkeimmiksi tavoitteiksi. Haluamme Lehmuskolossa omalta osaltamme kantaa yhteiskuntavastuuta ja edistää kestävää kehitystä, mikä näkyy muun muassa ympäristövastuusuunnitteluna sekä ympäristökasvatuksena. Tässä blogissa käytännön esimerkkinämme on itsenäistymiseen valmentava yksikkö Metsämaa.

“Kasvaminen vastuulliseksi aikuiseksi ja osaksi toimivaa yhteiskuntaa edellyttää myös yhteiskunnallisen vastuun ymmärtämistä. Jokainen Metsämaan lapsi, aikuisen ohjauksella, kierrättää jätteensä ja aktiivisesti vähentää energiankulutustaan.

Vuoden 2019 alusta energiajätteiden lajittelu muuttui, nyt lajitellaan muovijätteitä. Metsämaalla muovijätteiden lisäksi lajitellaan paperi, pahvi ja pakkauskartonkijätteet, biojätteet, metallijätteet ja lasijätteet. Lajittelu alkoi joulukuussa 2018 ja nyt jo huomaamme sekajätteen vähentyneen!

Energian säästämisessä keskitymme arjen asioihin; sammutellaan valoja ja sähkölaitteita, vähennetään veden turhaa juoksuttamista ja pyritään kulkemaan käyttämällä julkista liikennettä tai ottamalla välimatkoista liikunnan hyöty irti.

Myös Metsämaan ruokailuissa ja ruokahankinnoissa otamme ympäristön huomioon. Metsämaalla syödään kerran viikossa kasvisruokaa ja keskitytään vähentämään ruokahävikkiä.

Ympäristökasvatus on osana Metsämaan itsenäistymismallia. Jokaisen itsenäistyvän nuoren on tärkeää ekologisen elämäntavan oppimisen lisäksi myös ymmärtää, miksi meidän tulee muuttaa elämäntapojamme. Keskustelu ilmastonmuutoksesta ja omien pienien tekojen vaikutusten ymmärtäminen kasvattaa, myös meitä aikuisia.”

Elisa Uusi-Oukari, ympäristövastaava, itsenäistymiseen valmentava yksikkö Metsämaa