LASTEN- JA NUORTENKOTI
Toukola
Aistiesteettömästi suunniteltu Toukola tarjoaa erityistukea pienille lapsille Meri-Porissa.
MISSÄ
Toukola sijaitsee Porin Metsämaalla, Meri-Porissa. Sijainti mahdollistaa monenlaisen harrastustoiminnan ja on myös koulujen, päivähoidon sekä terapiakäyntien kannalta hyvässä paikassa. Sijoitetut lapset ovat usein kuormittuneita, joten he tarvitsevat ympäristöönsä rauhaa ja selkeyttä. Aistiesteettömällä sisustamisella on keskitytty siihen miltä tila näyttää, kuulostaa ja tuntuu.
KENELLE
Toukola on pienten, erityistä tukea tarvitsevien lasten yksikkö. Toiminnan lähtökohtana on tunnistaa ja nähdä lasten vahvuudet. Tavoitteena on tarjota turvallinen ja selkeä kasvualusta lapselle sekä luotettavia aikuisia hänen elämäänsä. Lapsen omaa erityisyyttä ja voimavaroja etsitään yhdessä ohjaajien kanssa. Toukola tarjoaa jokaiselle lapselle yksilöllistä ja ammatillista vahvaa tukea sekä aidosti välittävän ilmapiirin.
OSAAMINEN
Toukolassa on erityisosaamista psykiatriasta, kehitysvammoista ja erilaisten traumojen hoidosta. Henkilökuntaa on koulutettu voimavarakeskeisestä perhe- ja verkostotyöstä, kognitiivisen psykoterapian menetelmien soveltamisesta lastenpsykiatriassa, neuropsykiatriasta ja kiintymyssuhdehäiriöistä. Laajan osaamisen ansiosta Toukolassa pystytään tukemaan lapsia monenlaisissa elämäntilanteissa.
Tiina Rantala
johtaja
044 533 5704
Ohjaajat
044 533 5850
Lehmuskolo Oy
Muut yhteystiedot
Vanhakoivistontie 12, 28360 Pori
info@lehmuskolo.fi
Sijaishuollon asiakasohjaus ja paikkatiedustelut:
044 533 5701
Avopalveluiden asiakasohjaus:
040 176 4445