Juha Klaavu avaa kattavasti kirjassaan Lapsuuden kehityksellinen trauma (2023), miten lapsuuden aikainen traumatisoituminen varhaisissa vuorovaikutussuhteissa vaikuttaa ihmisen elämänkaaressa monin tavoin. Lehmuskolon perhetyön yksikkö Haikaranpesässä merkittävänä osana työtä on ylisukupolvisen traumatisoitumisen ehkäiseminen. Tuemme sijaishuollon tarpeessa olevaa vanhempaa turvallisessa vuorovaikutuksessa ja riittävässä vanhemmuudessa.
Blogissa viitataan Klaavun teokseen ja kuvataan äidin ja vauvan välisen kiintymyssuhteen ja vuorovaikutuksen merkitystä. Lapsuuden kehityksellisen trauman näkökulmasta Haikaranpesän työ nuorten äitien parissa on merkittävää ja vaikuttavaa.
Mikä on kehityksellinen trauma ja miten se syntyy?
Kehityksellinen trauma aiheutuu pitkäaikaisen kaltoinkohtelun seurauksena, jonka aikana ihminen joutuu kokemaan pelkoa, hylkäämistä, turvattomuutta ja epävarmuutta selviytymisestään. Kehityksellisen trauman ja trauman ero on siinä, että traumasta puhutaan silloin, kun ihminen kokee yksittäisen, poikkeuksellisen järkyttävän tapahtuman elämässään. Kehityksellinen trauma syntyy vuorovaikutuksessa muihin ihmisiin.
Lapsuuden kehityksellisen trauman synnystä ja seurauksista
Lapsuuden kehityksellinen trauma voi syntyä ensimmäisen elinvuoden aikana, mikäli vauva jää vaille ensisijaisen hoivaajansa psyykkistä ja emotionaalista kohtaamista. Varhaislapsuudessa syntyvä arvottomuuden kokemus syntyy vuorovaikutuksessa äitiin, kun lasta ei nähdä ja kohdata aidosti subjektina.
Psykoanalyytikko Donald B. Winnicottin mukaan tarpeeksi hyvä vanhemmuus ei toteudu, kun lapsi on mekaanisen ja emotionaalisesti kylmän hoivan kohteena. ”Tämän seurauksena lapselle syntyy syvä ja kokonaisvaltainen arvottomuuden sisäinen kokemus, joka muodostaa ihmisen identiteetin ja minäkuvan keskiön” (Klaavu 2023). Tällöin lapselle syntyy kehityksellinen trauma.
Vauva-aikana syntynyt kehityksellinen trauma estää ihmisen aidon minuuden kehittymisen ja tilalle syntyy erilaisia koko elämän läpi vaikuttavia kaoottisia minätiloja. Kaoottiset minätilat vaikuttavat ihmisen elämän jokaisella osa-alueella. Minätilalla tarkoitetaan ihmisen tiettynä hetkenä esiintyvää tapaa olla vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, reagoida, tuntea, ajatella ja käyttäytyä.
Äidin ja lapsen varhainen vuorovaikutus
Vuorovaikutus vauvan kanssa alkaa jo kohtuaikana, kun vauva kuulee äitinsä äänen, sydämenlyönnit, tuntee äidin liikkeet ja reagoi niihin potkuilla. Odottaja puolestaan reagoi kohtuvauvan liikkeisiin, puhuu hänelle, hellii kosketuksin vatsaansa ja välittää hyvänolon hormoneja vatsassa kasvavalle lapselleen. Vauvan synnyttyä tämä tunnistaa äitinsä kohdussa kokemansa avulla.
Äiti on yleensä lapsen ensisijainen hoivaaja. Äiti ja lapsi elävät vauvan synnyttyä symbioosissa, jolla tarkoitetaan vauvan ymmärtämättömyyttä omasta erillisyydestään äidin kanssa. Tämän lisäksi äidin ja vauvan välillä on biologispohjainen yhteys. Tällä tarkoitetaan vauvan kykyä tunnistaa äitinsä heti synnyttyään.
Mikäli lapsen ensisijainen hoivaaja on syystä tai toisesta joku muu kuin äiti, tämä aiheuttaa lapselle syvän hylkäämisen kokemuksen, joka on vauvalle traumaattinen. Tämä perustuu käsitykseen äidin ja vauvan biologispohjaisesta psyykkisen ja emotionaalisen yhteyden ensisijaisuudesta. (Klaavu 2023.)
Perhetyön yksikkö Haikaranpesä
Perhetyön yksikkö Haikaranpesä on Suomen ainoa sijaishuoltoyksikkö, joka on erikoistunut alaikäisten vanhempien ja heille syntyvien lasten varhaisen vuorovaikutussuhteen ja turvallisen kiintymyssuhteen syntymisen tukemiseen. Yksikköön sijoittuvat äidit ovat itse usein huostaanotettuja ja ovat kokeneet traumaattisia vuorovaikutussuhteita ja/tai muita traumaattisia tapahtumia lapsuuden ja nuoruuden aikana.
Nuorten äitien omat traumaattiset kokemukset hankaloittavat turvallisen kiintymyssuhteen muodostamista omaan syntyvään lapseen, vaikka halu onnistuneeseen vanhemmuuteen on aina olemassa. Vanhemman oma lapsuuden aikainen trauma altistaa syntyvän vauvan kehitykselliselle traumalle (Klaavu 2023.)
Kohti toimivaa arkea ja turvallista elämää Haikaranpesässä
Haikaranpesässä mahdollistetaan nuoren äidin sekä syntyneen vauvan yhteinen turvallinen elämä vahvan tuen piirissä. Vuorovaikutusta ohjataan, seurataan ja äidit saavat vanhemmuus- ja vuorovaikutustaitojen lisäksi tukea aikuiseksi kasvamiseen. Suosituksena on, että tuleva äiti sijoittuu yksikköön jo raskausaikana, jolloin vuorovaikutuksen tuki voidaan aloittaa jo vauvan ollessa kohdussa.
Vaikka yksikössä jokaisella äidillä ja vauvalla on oma asunto, elämä on yhteisöllistä. Haikaranpesässä pidettävissä ohjauksellisissa vertaisryhmissä, toimintapäivissä ja yhteisruokailuhetkissä saa vertaistukea muilta äideiltä sekä kodinomaista yhdessäoloa ohjaajien kanssa. Tavoite on, että vauva ja äiti saavat mahdollisuuden rakentaa yhteistä elämää niin, että turvallinen kiintymyssuhde ja varhainen vuorovaikutus varmistetaan ohjaajien ollessa ympärivuorokautisesti läsnä ja saatavilla.
Valtaosa Haikaranpesään sijoittuneista äideistä ovat muuttaneet yhdessä lapsensa kanssa pois yksiköstä onnistuneesti perheenä.
”Ilman Haikaranpesää mun ei olis ollut mahdollista olla lainkaan äiti mun lapselle” – alaikäinen huostaanotettu asiakasäiti
Roosa Koivuniemi
Palvelujohtaja