Lehmuskolo on perustettu tukemaan, turvaamaan ja auttamaan lasten ja perheiden hyvinvointia. Ensimmäinen lastenkotimme Jukola avasi ovensa 2002 ja tänä päivänä Lehmuskolossa lastensuojelun sijaishuollon palveluita tarjoavat Jukolan lisäksi lasten- ja nuortenkoti Toukola, itsenäistymiseen valmentava yksikkö Metsämaa ja perhetyön yksikkö Haikaranpesä. Monipuolisia avohuollon palveluja tarjoaa SOS UP® -avopalvelut. Työllistämme 45 vakituista lastensuojelualan ammattilaista. Työmme on koskettanut vuosien varrella välillisesti ja välittömästi satoja avun tarpeessa olleita perheitä.

Lehmuskolo on päässyt hienoon ikään ja syksyllä 2021 päästiin juhlistamaan yrityksen 20-vuotista taivalta. Vuoden 2022 keväällä Lehmuskolon organisaatio myös uudistuu. Olemme päässeet niin pitkälle, että on aika tehdä sukupolvenvaihdos yrityksen johdossa ja omistajuudessa.

Sukupolvenvaihdosta on työstetty jo pitkään. Viimeiset viitisen vuotta olemme erilaisilla kokoonpanoilla yhdessä lastemme kanssa ja konsulttien avustuksella pohtineet, miten parhaiten turvaisimme Lehmuskolon toiminnan jatkumisen, kehittymisen ja etenkin arvopohjan säilymisen. Onneksemme uusi uljas sukupolvi on tarttunut rohkeasti ja tarmokkaasti ruoriin. Into ja palo työhön on sama kuin itselläni ja Pirjolla 20 vuotta sitten. Koulutus ja osaaminen jatkajilla, kuten koko henkilöstölläkin, on tänä päivänä aivan toisella tasolla kuin tuolloin.

Sukupolvenvaihdoksen myötä Lehmuskolo ottaa ison harppauksen kohti tämän päivän eturivin lastensuojelutyötä. Toimitusjohtajan käytännön johtamistyö siirtyy tyttärilleni Pinjalle ja Roosalle. He molemmat ovat lapsesta saakka kasvaneet yrityksen mukana ja olleet kymmenisen vuotta omalta osaltaan kehittämässä yritystä siihen, mitä se tänä päivänä on. Pinja tulee jatkossa toimimaan liiketoiminnasta ja työhyvinvoinnista vastaavana johtajana. Roosa vastaa jatkossa palvelujen ja kasvatuksen laadusta ja uusien palvelujen kehittämisestä.

Olen itse taustaltani lastensuojelun kenttätyöntekijä ja työntekijöiden hyvinvointi ja osallistaminen on ollut minulle aina erityisen tärkeää. Lasten ja perheiden auttaminen parhaalla mahdollisella tavalla edellyttää ammattitaitoa, luotettavuutta ja sitoutumista, jota Lehmuskolon työntekijät ja johtajat edustavat.

Olen erittäin tyytyväinen, että Lehmuskolon johto ja työntekijät jakavat nämä arvot. On etuoikeus, että voi siirtää perustamansa yrityksen seuraavalle sukupolvelle ja luottaa siihen, että Lehmuskolo tulee vielä vahvistumaan näiden huippuammattilaisten luotsaamana. Lapset ja perheet tulevat saamaan entistäkin parempaa tukea haastaviin elämäntilanteisiin.

Kuten otsikkokin jo viittaa, musiikki on ollut minulle aina tärkeä voimanlähde. Olen aloittanut myös opiskelemaan englanninkieltä, jota tarvitsen rock-klassikoiden veivaamiseen. Muita mielenkiinnon kohteita (joita ehkä arvaatte olevan useita) en tässä rupea luettelemaan. Nyt on aikaa myös panostaa enemmän matkusteluun ja kulttuuriin rakkaan puolisoni Pirjon kanssa. Pappana toimiminen pikku-riiviöideni kanssa on suuri etuoikeus ja onni.

Jussi Leppänen,
vapaakansalainen